torstai 9. tammikuuta 2014

Työssäoppia ja koulujuttuja


Olen autofixaamossa työssäoppimassa ja hommaan kuuluu auton pesua, sisäpuhdistusta, ikkunoiden- ja verhoilunpesua sekä kiillotusta ja vahausta.


Olen saanut perehdytystä auton kiilloitukseen ja sivulla onkin muutama kuva aikaansaannoksistani.
Olen oppinut nopeasti ja homma sujuu jo erittäin mallikkaasti! Myllytysprosessista tarkemmin voin kirjoittaa myöhemmin, kuvien kera.



(kuvat: AutoTawastia.fi)
Häivytysmaalaus
Tässä on eräs häivytysmaalaukseni jonka tein ennen työssäoppijaksoa. Auto oli kolautettu johonkin, ja etupuskurin alakulma oli ottanut osumaa. Siitä oli maalitkin lähteneet. Aloitin vesipesulla jonka jälkeen kuivasin kohdan. Tein huolellisen rasvanpoiston koko maalattavalle alueelle ja teippasin reunat, ja osat joita ei maalata sekä pissapojat, etten osu niihin hioessani. Huomasin myös syviä kiveniskemiä jotka päätimme korjata samalla.

Hioin vauriokohdat koneen kanssa karkeammalla hiekkapaperilla jonka jälkeen kittasin alakulman. Hioin kohdan tasaiseksi ja kokeilin käsin onko kittiä liikaa tai tuntuuko "lommoa" eli onko kittiä liian vähän. Sen jälkeen hioin alueen hieman hienommalla paperilla taas koneella. Tämän jälkeen vesihioin alueen häivytyskohtaan saakka. Käytin kämmentäni apuna pyöreiden muotojen hiomiseen, sormilla ei saa hioa vaan tasaisesti koko kämmenellä riittävästi vettä käyttäen. Näin estetään hiomanaarmut jotka näkyvät uuden lakkapinnan alta.

Maalia tarvittiin vain puhki hiottuihin kohtiin ja lakka ruiskutettiin rajoja myöten häivytyskohtaan saakka, jonka merkkasin kuvaan punaisilla viivoilla. Lakkaa ei ruiskuteta häivytyskohtiin yhtä runsaasti kuin muualle vaan sitä supsutellaan hieman kevyemmin. Rajat häivytetään vielä tinnerillä. Lopputulos oli erittäin hyvä!

Häivytysrajat merkitty punaisella. (kuva lainattu netistä)